Kupla

Tämä kertomus ei sisällä tutkittua faktaa, ei tilastollista analyysia tai yleensäkään mitään, mitä voisi kutsua validiksi tiedoksi. Tämä ei ole myöskään kertomus kenestäkään tietystä ihmisestä, mutta uskon että osa tätä lukiessaan löytää itsensä tai jonkun tuntemansa ihmisen. Tämä on siis empiiriseen kokemukseen itsestä, valmenettavista ja tuttavista pohjautuva näkemykseni siitä, miten ihmisen kehitys yleensä tapahtuu.

Ihminen luo itselleen kuplan. Kuplan, jonka sisällä hänen on hyvä ja turvallinen olla. Kuplan voi muodostaa vaikkapa joukkue, työyhteisö, perhe. Yleensä se muodostuu monien asioiden ja ihmisten sekoituksesta. Asioista ja ihmisistä, joihin ihminen voi ja osaa luottaa ja on kokenut ne omalle itselleen mielekkäiksi ja hyviksi. Ja tässä ei ole mitään väärää. Päinvastoin, ison kuplan sisällä elävä ihminen on melko varmasti onnellinen, sinut itsensä kanssa ja yleisesti ottaen tyytyväinen tilaansa.

Kuplassa eläessä on kuitenkin havaintojeni mukaan yksi ainoa ongelma. Kuplassa ihmisen kehitys pysähtyy, tai ainakin hidastuu. Joku viisas on joskus todennut, että kehitys pysähtyy tyytyväisyyteen. Ja en voisi olla oikein enempää samaa mieltä. Toki tyytyväisestä tilasta pitää osata nauttia ja myös tavoitella sitä. Mutta välillä ihmisen elämässä tulee hetkiä, kun kupla tulee puhkaista. Joskus kuplaa ei tarvitse edes puhkaista, vaan se puhkeaa itsestään tai joku muu puhkaisee sen. Itselle kävi viime keväänä juurikin näin. Oma kuplani puhkesi. Kuplani, jota olin jo muutaman vuoden rakentanut ja jossa minun oli hyvä olla. Reilu puoli vuotta myöhemmin voin todeta, että tuon kuplan puhkeaminen oli ihmiskehitykseni (ja ehkä myös valmentajakehitykseni) kannalta parasta mitä minulle saattoi tapahtua. Sen puhkeaminen pakotti minut miettimään arvojani, tulevaisuuden haaveitani ja erityisesti sitä helkkarin vaikeaa kysymystä, kuka hitto minä olen?

Miksi sitten väitän, että välillä tekee hyvää itse puhkaista kuplansa? Kuplan puhkaisu ei tarvitse olla mikään iso ja mullistava operaatio. Kuplan voi puhkaista jossain tietyssä kohtaa niin, että on valmis kokeilemaan jotain uutta ja sellaista, jolla ei olisi ollut mitään mahdollisuuttakaan olla osa sinun kuplaa. Tämä on asia, jonka väitän johtavan mahdollisuuteen kehittyä. En takaa kehittymistä, mutta mahdollisuuden siihen se avaa varmasti. Ja siksipä joukkueissa joita olen valmentanut, olemme yhden viikonlopun talvessa puhkoneet kimpassa kupliamme. En välttämättä ole osannut näillä sanoilla sillon sitä myydä, mutta nyt myyn. Tulemme siis PöUn kanssa tänä talvena yhden viikonlopun ajan koittamaan jotain, mitä tuskin ennen olemme koittaneet. Tutkimme itseämme muutakin kuin fyysisesti. Koitamme asioita, joita ei tulisi todennäköisesti muuten ikinä koitettua. Teemme asioita, jotka saattavat kehittää meitä ihmisinä.

Tuohon viimeiseen lauseeseen on vielä pakko tarttua tässä viimeisessä kappaleessa. Oma näkemykseni on tämän joukkueen kohdalla, että tullakseen paremmaksi pesäpalloilijaksi ykköspesistason pelaajan pitää kehittyä urheilijana. Ja tullakseen paremmaksi urheilijaksi, yksilön pitää kehittyä ihmisenä. Toki jokaista osa-aluetta voi kehittää yksitellenkin, mutta maksimaalisen potentiaalin ulosmittaamiseksi näen, että kehityspolku kulkee järjestyksessä ihminen-urheilija-pesäpalloilija. Tämä on omien arvojeni ja näkemysteni mukainen pointti ja nyt olen asemassa, että minun pitää pystyä tämä pelaajilleni myymään. Tiedän jo valmiiksi, että kaikki eivät tätä osta. Tai sitten ostavat, mutta eivät hyödy siitä. Tai sitten eivät osta, mutta havahtuvat oman kuplansa jossain vaiheessa elämää puhjetessa, että jumaleissön, koutsilla oli sittenkin pointti. Ja ei tätä voi pakkomyydä kellekään. Se vaatii halun ostaa. Ja ennen kaikkea halun puhkaista, tai ainakin raottaa oma ja turvallinen kuplansa.

P.s. reeniläpivienti on valmis. Kohta päästään tekemään töitä myös lajipuolella. Intoa on enemmän kuin koskaan, en edes tiedä miksi. Taidankin viettää tämän illan pohtien syitä siihen ;)

-J-P-

Muutos

Ihmisen elämä koostuu rutiineista, tavoista ja rytmistä. Ihminen on joko luonut ne itselleen tai sitten ympäröivän yhteiskunnan tai ympäristön pakottamana tai ohjaamana sopeutunut niihin. Ihminen tykkää varmuudesta, asioista joihin voi luottaa, asioista joiden hän tietää olevan niin kuin ne ovat. Välillä käy kuitenkin niin, että ihminen haluaa tai on pakotettu muutokseen. Ja se, se jos mikä yleensä pelottaa tai arveluttaa.

Yleensä, huom yleensä, ihminen kokee pakottamattoman muutoksen pelottavana ja puolestaan toivotun muutoksen inspiroivana. Pelottavaa muutosta voi olla esimerkiksi työtilanteen äkillinen muutos, parisuhteen päättyminen tai tässä pesäpallokontekstissa seuranvaihto tai lopettaminen. Ihminen miettii, että mitenköhän elämäni muuttuu seuravaihdon myötä. Hän hyppää tuntemattomaan, jättää tutut rutiinit taakseen ja varmastikaan ei ihan tarkasti tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Eikä tämä vaikuta pelkästään ihmiseen itseensä, vaan ihan jokaiseen häntä koskevaan sidosryhmään, kuten työpaikkaan ja perheeseen. Ihmisen siirtyessä uuteen seuraan, vaikuttaa se muutos alkuun varmasti enemmän pelottavalta esimerkiksi puolison näkövinkkelistä. Edellisen seuran rutiineihin ja toimintatapoihin hän oli ehkä ehtinyt tottua. Ehtinyt kokea ne perheelle suotuisaksi. Uuden alkaessa, epäilys ja epävarmuus tulevasta on täysin loogista.

Mitä tällä yritän sitten kertoa. Sen, että sekä seurojen, että niiden kanssa sopimuksia tekevien ihmisten tulisi aina ensimmäisenä miettiä sopimuksen teon vaikutuksia palvelujaan tarjoavan osapuolen ympäristöön ja sidosryhmiin. Urheilumaailmasta löytyy tuhansia ja taas tuhansia esimerkkejä siitä, kuinka edellisessä seurassa huippukauden pelannut tai valmentanut ihminen siirtyy uuteen, muutosta vaativaan ympäristöön. Taidot eivät ole kadonneet, mutta ympäristö ei välttämättä ole sellainen, jossa niitä pääsisi ulosmittaamaan maksimaalisella potentiaalilla. Mahdollisesti rahakkaamman sopimuksen myötä saavutettu ajatus kilpailukykyloikasta jää toteutumatta. Eikä ihmisen taidot ole muuttuneet mihinkään, vaan häiritseviä tekijöitä voi olla mikä vaan. Vaimo ei viihdy paikkakunnalla. Lapsia kiusataan koulussa tai he eivät saa kavereita. Harjoituksiin joutuu ajamaan, eikä pääse esimerkiksi pyörällä kuten edellisessä pestissä. Syitä on miljoona ja kaikki henkilökohtaisia.

Itse olen sitä mieltä, että jokainen sopimuksen tekevä ihminen on varmasti sen ansainnut. Se on täysin eri asia, onko sitä tarjoava seura tehnyt läksynsä ihmisestä, hänen rutiineistaan ja ennen kaikkea kyvystä käsitellä muutosta, etukäteen. Etenkin Suomessa, jossa urheilu on tieteenalana täysin lapsenkengissä (vielä), heijastuu se "huonoina hankintoina". Yksinkertaisesti siitä syystä, että monesti seurajohtajat ostavat esim pesäpallossa lyötyjä, tuotuja tai kovan heittokäden, kun pitäisi ostaa sopeutumiskykyä, motivoituneisuutta ja ymmärrystä omien toimien vaikutuksesta omiin sidosryhmiin.

Pöytyällä meillä on onneksi hyvä seurajohto. Paavon touhua olen päässyt seuraamaan läheltä jo usean vuoden ajan. Mies on tarmokas, mutta ennen kaikkea määrätietoinen. Mitään ei osteta vain ostamisen vuoksi, vaan siksi että sille on olemassa tarve. Eikä vielä silloinkaan, vaan sen jälkeen mietitään vielä sopivuus kokonaisuuteen. Jottei ihan seurajohdon perseennuolemiseksi mene, niin sanottakoon että vasta kauden päätyttyä osaan tehdä tarkemman analyysin. Mutta sen tiedän, että itse en olisi täällä missä nyt olen, mikäli "pomoni" olisi jättänyt itsestään epävarman tai poukkoilevan kuvan. Väitän, että 10vuoden päästä tässä maassa on parempia urheilujohtajia kuin nyt, mutta joka tapauksessa pesäpallolla olisi mahdollisuus olla esimerkki kaikille muille lajeille hyvästä ja linjakkaasta johtamisesta, koska lajiamme ei pelata muualla kuin Suomessa. Tämä vaatisi tosin paljon lisää avoimuutta, luottamusta ja yhteisiä tavoitteita lajissa. Eli toisin sanoen, muutosta. Mutta kun seurajohtajatkin ovat ihmisiä, joten muutos pelottaa heitäkin. Tästä syystä jokaisen ihmisen tulisi käydä keskustelu ensin itsensä ja sitten ympäristönsä kanssa siitä, että miten käsittelen muutoksen. Tällöin sen hetkellä olisi helpompi tehdä päätöksiä. Koska kääntäen, rutiineihin jämähtämällä ja aina samalla tavalla toimien, kehitys pysähtyy ja ihmisen maksimaalinen potentiaali jää hyödyntämättä.

PöU2016 tulee talven aikana muutaman kerran käymään mukavuusalueensa ulkopuolella. Se on ollut itselläni tapana joukkueissani. Uskon, että uusista taidoista tai löytöretkestä itseensä ei ole ikinä mitään haittaa. Siksi toimin näin ja siksi haluan myös auttaa pelaajiani olemaan "parempia ihmisiä", jolloin toivottavasti heistä tulee parempia urheilijoita ja sitä myöden parempia pesäpalloilijoita.

P.s. pihalla alkaa olemaan pirun kylmä. Älkää hakeko muutosta menemmällä liian vähin vaattein ulos. Se ei ole tutkimusmatkailua itseensä, se on tyhmyyttä...

-J-P-