keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Mitä kuuluu??

Ohoh, onpahan aikaa edellisestä tekstistä. Voisi kai sanoa, että on ollut kiirettä. Mutta se olisi valetta. Ei tässä mikään kiire ole oikeastaan ollut, ei vain ole ollut mitään asiaa. No okei, on tossa yksi luonnos sydäntä lähellä olevasta aiheesta, mutta se vaatii viimeistelyä ajatusten ja vertailukohtien osalta ennen kuin haluan sen julkaista. Lupaan sen olevan ilmoilla ennen ensimmäistä sarjapeliä. Ehkä.

No mutta niin tosiaan, pesäpalloa tässä ollaan tekemässä. Ollaan porukalla vedetty marraskuun alkupuolelta lajia kahdesti viikossa. Torstait on enemmän pyhitetty lyöntitoistoille, sunnuntaisin ollaan enemmän tehty ulkopelijuttuja. Lisäksi pojat, tai pojat ja pojat, osa on meikäläistä vanhempiakin, ovat tiistaisin käyneet pienryhmissä tekemässä lyöntitoistoja oman roolinsa mukaisesti. Kaiken kaikkiaan harjoittelun tasoon ja yleiseen harjoittelumotivaatioon olen tyytyväinen. Toki yksilötasolla huonompia harjoitteita ja harjoituksia on ollut, mutta se on täysin luonnollista. Itseä lämmittää se, että pelaajat pääsääntöisesti ovat pystyneet nollaamaan harjoitusten huonot suoritteet välittömästi ja pystyneet parantamaan seuraavaan drilliin.

Ollaan menty välillä kovempaa, välillä kevyemmin. Nyt ollaan ruvettu enemmän ja enemmän tekemään pelipaikkakohtaisia toistoja niin sisällä kuin ulkonakin. Kerran käytiin Raumalla harjoittelemassa. Saatiin siellä omasta mielestä hyvä reeni aikaan. Se olikin sitten alustavasti talven ainoa ison kentän lajiharjoitus. Ei sitä mitä suunnittelin, mutta nyt mennään näin. Adapt or die. Sen sijaan pelaamaan päästään. Meillä on peräti 6 peliä, joka on todella paljon. 6 peliä olisi erinomainen määrä, jos muotit olisivat selkeät pelaamisen osalta. Peleissä on se, että se toimii erinomaisena harjoituksena 12 pelaajalle, lopuille se on välipäivä. Mutta talvellakin osalla on vähän menoja, joten varmasti jokainen saa ihan riittävät näyttöpaikat hallikauden aikana.
Näyttöpaikkoja on siis tarjolla. Omassa ajatusmaailmassa vanhoilla näytöillä ei kauheasti tee. Ne toki takaavat jonkinnäköisen ennakkoasetelman siihen, miten peliä lähdetään pelaamaan, mutta lopulta toukokuussa ne 12 numerolappua jaetaan niille, jotka ne sillä hetkellä ovat ansainneet. Nyt ensimmäisen pelin osalta esimerkiksi Tapio ansaitsi ison näyttöpaikan. Miehen potentiaali on kaikilla tiedossa. Viime kausi lähti ehkäpä jossain kohtaa väärille raiteille, joka johti itseluottamuksen rapisemiseen ja epätasaiseen suorittamiseen peleissä. Se mitä nyt talven aikana olen nähnyt, on saanut itseni vakuuttuneeksi siitä että mies on tämän näyttöpaikan ansainnut. Eikä tämä yksi peli ole mikään pakko-onnistumisen paikka. Niinkuin jokaisella, ne on ne pienet tietyt hetket pelissä jotka minulle viestivät sen, mihin pelaaja on valmis ja missä pitää kehittyä. Miten pelaaja reagoi onnistumiseen? Miten pelaaja reagoi epäonnistumiseen? Miten pelaaja reagoi joukkuekaverin epäonnistumiseen? Nuo ovat itselle niitä pesäpalloilijan peruskiviä, joista pystyy paljon kertomaan sitä, minkälainen tyyppi on kyseessä. Ja noita ominaisuuksia voi kaikkia kehittää.
Lisäksi haluan nostaa esille joukkueen kokenutta kaartia. Joni Kalttonen ja Aleksi Mäkelä antavat jokaikisessä harjoitteessa kaikkensa ja siinä samalla potkivat muita persiille. Tällaisten pelaajien kanssa on ilo toimia. Jyrki Pellonperä on kadehdittavassa fyysisessä kunnossa ja käy joka ikiselle pelaajalle esimerkistä miten huoltaa ja kehittää omaa kroppaansa. Jyrki tulee tosissaan haastamaan Rantasta lautasen ääressä. Ei ole sattumaa, että kokenut osasto Paunan kanssa muodostaa joukkueen kapteeniston. Itse valitsen aina joukkueelle kapteenin, varakapteenit äänestää joukkue sisäisesti. Kalttonen oli itselle kapteenin virkaan lopulta todella selkeä valinta. Tunnen hänet ihmisenä, meillä on paljon yhteistä historiaa ja tiedän Kaltsin olevan ensimmäisenä meikäläisen takana niin joukkueen kuin ulkopuolistenkin edessä.

Eli hyvin on mennyt tähän saakka. Pieniä, ja isompiakin vammoja joukkueessa on. Esimerkiksi siepparin tontilta Joona on sivussa vähintään kevään korvalle ja Ernolla on ollut pientä vaivaa. En epäile kuitenkaan hetkeäkään etteikö Rise pystyisi omalla, täysin ylivertaisella fysiikallaan suoriutumaan tontista. Toistopohjaa heittokulmiin ja yleisesti suoritteisiin ei ole vielä riittävästi, mutta viime kaudella Loimaalla pelatut pari peliä ja em. fyysinen vahvuus herättävät itselle vahvan luottamuksen siitä, että mies on riittävän valmis ensi lauantaina.

Voisin päättää tekstin sanomalla että lauantain pelistä lähdemme tavoittelemaan voittoa. En kuitenkaan sano. Jokaikinen kerta, kun numerolappu koristaa pelipaidan hihaa, tavoitellaan voittoa. Se on asia joka jokaisen joukkueemme jäsenen tulee sisäistää. Sen tulee olla automaatio. Epäonnistumisia kestän ja tiedän että ne saattavat kehittää, välinpitämättömyyden tulen kitkemään alkaen pelistä yksi. Välitä joukkueesta, välitä pelistä, välitä voitosta. Talven peleissä ei voitto ole kaikki kaikessa, mutta haluan että sen ollessa tarjolla, joukkue tarttuu siihen. Vain niin oppii voittamaan. Voittamalla. Enemmän kuin voittoa, haluan nähdä ja kokea sitä, miten joukkue tulee otteluihin, miten se vastaa vaikeisiin hetkiin ja miten se toimii yhdessä, joukkueena.
Siinäpä taas kerrakseen. Tulkaa ihmiset viettämään lauantai-iltaa Raumalle. Harvoin sitä pääsee mittaamaan tasoaan superpesisjoukkuetta vastaan.

Koitetaan seuraava teksti saada ulos vähän tätä nopeammin :)

Hyvää talven jatkoa. Pysytään kuulolla!

J-P