Hengähdystauko

Aurinko. Sulavasta lumesta aiheutuva veden solina. Loimaan Ankkuri Paikkaan ilmestyvä terassi. Tennishallin pihalle ilmestyvä valkoinen puutarhatuoli. "Kuvankaunis" Loimijoki. Hiekkatekonurmille halajava ihmismieli. Paniikki lähenevästä sarjakauden alusta.

Nuo ovat itselle merkkejä keväästä. Niin vain talven hallikausi on saavuttamassa päätöksensä ja kevät on tekemässä lopullista läpilyöntiään. Kerrataan mitä tuli tehtyä ja mitä pitäisi vielä tehdä, jotta Pöytyän Urheilijat on 14.5. valmiina vastaamaan haasteeseen nimeltä Lievestuoreen Kisa.

Lokakuun puolessa välissä pidettiin avaustapaaminen ja yhdessä määriteltiin tulevan kauden tavoitteet. Päätimme kunnianhimoisesti lähteä tavoittelemaan sijaa numero 5, joka oikeuttaisi nousukarsintapeleihin. Tavoite tiedostettiin olevan kova, mutta realistinen. Ykköspesis on ensi kaudellakin siitä oikeudenmukainen sarjataso, että huonolla pelillä saavutetut pisteet voit kauden jälkeen laskea yhden käden sormilla. Hyvällä pelaamisella sen sijaan pystyt takaamaan itsellesi mahdollisuuden voittaa jokaikinen ottelu. Tätä taustaa vasten sijan 5 tavoitteleminen olisi ainoa oikea luonnollinen jatkumo viime kauden ja syksyllä tapahtuneiden kokoonpanomuutosten jälkeen.

Aluksi meitä oli 19. Vartaman Patrikilta harmiksi evättiin mahdollisuus taistella meillä pelipaikasta. Eli ensimmäinen pois, mennään 18:lla. Hyvä määrä, etenkin kun roolitusten myötä jakauma ja kilpailu pelipaikoista oli juuri sopiva. Marraskuun puolivälistä ruvettiin hommiin kimpassa. Alkuajatus oli, että pyritään Rauman vuoroilla hiomaan ulkopeliä kuosiin. Loppuviimein pidimme siellä tasan yhdet treenit. Ja pelasimme kaikkiaan 6 peliä. Alkuun ajatus 6 pelistä herätti lähinnä kysymysmerkkejä, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna se oli mitä parhain määrä. Joka peliin lähdettiin koittamaan aina tiettyjen yksinkertaisten asioiden opettelua tai parantamista. Alkuun totuteltiin uuteen merkkiin. Sitten yritettiin jo kehittää kaaren toimintaa ja roolitusta. Koko ajan ulkopelissä on isona teemana ollut pelin pelaaminen. Siihen olen ollut äärimmäisen tyytyväinen, miten jokainen on ulkona ollessaan nimenomaan pelannut peliä. Se on selkeä, että suoritustason pitää selvästi vielä nousta, jotta tavoitteen toteutuminen on mahdollista. Kevään harjoitusviikot näyttelevät isoa osaa tässä. Hallipaitsion aiheuttamat harjoitustappiot on kurottava kiinni niin yksilö-, kuin joukkuetasollakin.

Peleistä hieman. Ensimmäinen peli on KaMaa vastaan. Rimpuilimme kivasti mukana, mutta lopulta Lankisen vastustamattomat kotiutukset muodostivat tuloksellisesti oikeudenmukaisen eron. Ulvilaa vastaan avausjakso meni tasan 5-5. Muutama ulkopelikämmähdys varjosti tuota, mutta sisäpelissä ensihavainnot materiaalimme riittävyydestä kahden kärjen peluuttamiseen realisoituivat. Toisen tynkäjakson pystyimme voittamaan. Pari viikkoa tästä käväisimme Imatralla. JoMa ja IPV olivat meihin nähden liikkeellä verrattain kokemattomilla porukoilla. Jälkikäteen ajateltuna pitää olla tyytyväinen että käänsimme kaikki tiukat jaksot voitoiksi. Sitä kutsutaan käsittääkseni rutiiniksi, joka ratkoo pitkässä juoksusssa isojakin asioita. Viime kauden joukkue oli isoksi osaksi Ykköspesis-debytantteja, joilta sarjatasorutiini puuttui. Nyt sitä on kaikilla vähintään kauden verran takana ja se on talven peleissä näkynyt upealla tavalla. Imatran reissu oli tästä mitä parhain esimerkki. Viikko sitten teimme tasoeron selväksi Tahkon a-poikien kanssa. Ja viimeinen peli oli eilen. Käsittelimme Tampereen vierailua tietynlaisena hallikauden huipentumana. Ottelun alku oli surkea, kun kattosääntö ja edeltävä jalkapallopeli olivat vieneet fokusta muualle. Huonon avausvuoron jälkeen rupesimme kuitenkin tekemään asioita ja pelitekoja, jotka palvelevat ajatusta voittavasta pesäpallosta. Ratkaisevilla hetkillä esiin nousivat vielä ne jätkät, joiden tehtävä on tehdä tulos. Molemmat jaksot 1-2 ja peli puhtaasti 0-2.

Summa summarum. 6 peliä, 5 voittoa. Pisteet saman sarjatason joukkueita vastaan 11-0. Oliko heillä kokeiluja ja muuta? Varmasti. Onko se meiltä tai meidän suorittamisestamme pois? Ei. Eikä meillä tietenkään ole yhtäkään pistettä kauteen lähdettäessä. Ja kevään harkkapelit voivat yhtä hyvin kääntyä meitä vastaan. Mutta fakta on se, että voittamaan oppii vain ja ainoastaan voittamalla. Ja sitä erittäin arvokasta kokemusta saimme hankittua talven peleistä.

Pari viikkoa sitten vietimme kimpassa päivän, jolloin touhuttiin kaikkea muuta kuin pesistä. Oli kiva huomata, että joukkueesta löytyy piilevää talenttia myös muualla kuin hiekkatekonurmella. Lisäksi kävimme läpi kaavaa, jolla tavoitteen saavuttamisesta tulee mahdollista. Kausi on jaettu neljään jaksoon. Tällä tapaa oman tulostason suorittamisen tarkkailu on helpompaa, eikä yhden huonon pelin jälkeen ole välttämättä tehdä suurempia muutoksia. Tavoitepistemäärä kaudelle on 45, minimitavoite 39.

Nyt otetaan irtiotto lajiharjoittelusta ja keskitytään henkilökohtaiseen fysiikkaharjoitteluun pari viikkoa. Sitten toivon mukaan päästäisiin pihalle hiomaan viimeisiä kuvioita. Tekemistä joukkuetasolla riittää vielä paljon, mutta aikaa on riittävästi. Jos kauteen lähdettäessä olin mielessäni lukinnut 2 ulkopelipaikkaa, niin talvikausi vahvisti kolmannen. Näiden ympärille täytyy 6 muuta pelaajaa vielä vahvistaa. Lisäksi keväällä kartoitetaan minkä tyylisiä ja -tasoisia pelaajia on tarjolla Tahkosta. Eli muuttujia riittää vielä sopivasti, jotta ei tarvitse ruveta asettamaan itseään riippukeinuun odottelemaan kauden alkua.

Loppuun pari sanaa joukkueesta. Jo tämän vajaan puolen vuoden aikana voin todeta, että tässä joukkueessa on sisäiset arvot ja sisäinen hierarkia parempi/selkeämpi kuin missään aiemmassa joukkueessani. Jokaisella, siis ihan jokaisella on oma "ekologinen lokero". Jokaisella on merkitys ja vaikutus joukkueen suorittamiseen ja joukkueen henkeen. Omana hommana on ollut tiettyjä kavereita muistuttaa siitä, keitä he todellisuudessa ovat. Jokainen joukkueen jäsen on ansainnut paikkansa siitä syystä, keitä he oikeasti ovat. Mikäli joku jossain kohtaa yrittää olla henkisesti tai vaikka pelillisesti jotain muuta kuin oikeasti on, tulee heitä muistuttaa siitä että feikkaamisella et omia osakkeitasi paranna. Tässä kohtaa haluan korostaa myös kaksikon Kalttonen-Mäkelä roolia. Kaltsi on itselle hyvä linkki joukkueen tekemiseen ja tunteisiin, vaikka kohtalaisesti olen niistä kartalla muutenkin. Ale puolestaan on niin suuri luontainen auktoriteetti, että hänen sanoillaan on suuren suuri vaikutus ihan joka jannuun. Viesti menee aina paremmin perille vertaiselta kuin ylemmältä. Ja vaikka kuinka koitan itse itseäni tehdä mahdollisimman vertaiseksi, niin lopulta minun pitää tehdä päätökset kaikesta, jolloin olen väkisin pelaajan silmissä ylempi. Karri Kivi puhui viikonloppuna valmennusseminaarissa juuri erilaisista ihmistyypeistä joukkueessa ja siitä miten heitä tulee johtaa. Oman joukkueemme johtoportaassa (lasken siis siihen myös em. kaksikon) on todella kivasti kaikkia tyyppejä, mielenkiintoista nähdä mitä lisää Laakson Pepe pystyy tuomaan mukanaan nimenomaan tähän. Se on varmaa, että fysiikkapuolelle saamme valtvasti lisää Pepen mukana.

Eli homma on tällä hetkellä kivasti raiteillaan. Pian ollaan ulkona ja sitten alkaakin jo kauden alun odotus. Talvi on ollut pitkä, mutta ei mielestäni liian pitkä. Harjoittelumotivaatio on pysynyt hyvänä. Hieman turhan paljon on ollut taudeista ja loukkaantumisista johtuvia reenipoissaoloja, mutta lopulta talvikausi on ehdottomasti positiivisen puolella.

Katsellaan taas kun tulee jotain kirjoittamisen arvoista. Ja ihan varmasti sitä tulee! Niin hieno joukkue on kasassa tällä hetkellä.

-J-P