Kupla

Tämä kertomus ei sisällä tutkittua faktaa, ei tilastollista analyysia tai yleensäkään mitään, mitä voisi kutsua validiksi tiedoksi. Tämä ei ole myöskään kertomus kenestäkään tietystä ihmisestä, mutta uskon että osa tätä lukiessaan löytää itsensä tai jonkun tuntemansa ihmisen. Tämä on siis empiiriseen kokemukseen itsestä, valmenettavista ja tuttavista pohjautuva näkemykseni siitä, miten ihmisen kehitys yleensä tapahtuu.

Ihminen luo itselleen kuplan. Kuplan, jonka sisällä hänen on hyvä ja turvallinen olla. Kuplan voi muodostaa vaikkapa joukkue, työyhteisö, perhe. Yleensä se muodostuu monien asioiden ja ihmisten sekoituksesta. Asioista ja ihmisistä, joihin ihminen voi ja osaa luottaa ja on kokenut ne omalle itselleen mielekkäiksi ja hyviksi. Ja tässä ei ole mitään väärää. Päinvastoin, ison kuplan sisällä elävä ihminen on melko varmasti onnellinen, sinut itsensä kanssa ja yleisesti ottaen tyytyväinen tilaansa.

Kuplassa eläessä on kuitenkin havaintojeni mukaan yksi ainoa ongelma. Kuplassa ihmisen kehitys pysähtyy, tai ainakin hidastuu. Joku viisas on joskus todennut, että kehitys pysähtyy tyytyväisyyteen. Ja en voisi olla oikein enempää samaa mieltä. Toki tyytyväisestä tilasta pitää osata nauttia ja myös tavoitella sitä. Mutta välillä ihmisen elämässä tulee hetkiä, kun kupla tulee puhkaista. Joskus kuplaa ei tarvitse edes puhkaista, vaan se puhkeaa itsestään tai joku muu puhkaisee sen. Itselle kävi viime keväänä juurikin näin. Oma kuplani puhkesi. Kuplani, jota olin jo muutaman vuoden rakentanut ja jossa minun oli hyvä olla. Reilu puoli vuotta myöhemmin voin todeta, että tuon kuplan puhkeaminen oli ihmiskehitykseni (ja ehkä myös valmentajakehitykseni) kannalta parasta mitä minulle saattoi tapahtua. Sen puhkeaminen pakotti minut miettimään arvojani, tulevaisuuden haaveitani ja erityisesti sitä helkkarin vaikeaa kysymystä, kuka hitto minä olen?

Miksi sitten väitän, että välillä tekee hyvää itse puhkaista kuplansa? Kuplan puhkaisu ei tarvitse olla mikään iso ja mullistava operaatio. Kuplan voi puhkaista jossain tietyssä kohtaa niin, että on valmis kokeilemaan jotain uutta ja sellaista, jolla ei olisi ollut mitään mahdollisuuttakaan olla osa sinun kuplaa. Tämä on asia, jonka väitän johtavan mahdollisuuteen kehittyä. En takaa kehittymistä, mutta mahdollisuuden siihen se avaa varmasti. Ja siksipä joukkueissa joita olen valmentanut, olemme yhden viikonlopun talvessa puhkoneet kimpassa kupliamme. En välttämättä ole osannut näillä sanoilla sillon sitä myydä, mutta nyt myyn. Tulemme siis PöUn kanssa tänä talvena yhden viikonlopun ajan koittamaan jotain, mitä tuskin ennen olemme koittaneet. Tutkimme itseämme muutakin kuin fyysisesti. Koitamme asioita, joita ei tulisi todennäköisesti muuten ikinä koitettua. Teemme asioita, jotka saattavat kehittää meitä ihmisinä.

Tuohon viimeiseen lauseeseen on vielä pakko tarttua tässä viimeisessä kappaleessa. Oma näkemykseni on tämän joukkueen kohdalla, että tullakseen paremmaksi pesäpalloilijaksi ykköspesistason pelaajan pitää kehittyä urheilijana. Ja tullakseen paremmaksi urheilijaksi, yksilön pitää kehittyä ihmisenä. Toki jokaista osa-aluetta voi kehittää yksitellenkin, mutta maksimaalisen potentiaalin ulosmittaamiseksi näen, että kehityspolku kulkee järjestyksessä ihminen-urheilija-pesäpalloilija. Tämä on omien arvojeni ja näkemysteni mukainen pointti ja nyt olen asemassa, että minun pitää pystyä tämä pelaajilleni myymään. Tiedän jo valmiiksi, että kaikki eivät tätä osta. Tai sitten ostavat, mutta eivät hyödy siitä. Tai sitten eivät osta, mutta havahtuvat oman kuplansa jossain vaiheessa elämää puhjetessa, että jumaleissön, koutsilla oli sittenkin pointti. Ja ei tätä voi pakkomyydä kellekään. Se vaatii halun ostaa. Ja ennen kaikkea halun puhkaista, tai ainakin raottaa oma ja turvallinen kuplansa.

P.s. reeniläpivienti on valmis. Kohta päästään tekemään töitä myös lajipuolella. Intoa on enemmän kuin koskaan, en edes tiedä miksi. Taidankin viettää tämän illan pohtien syitä siihen ;)

-J-P-