Muutos

Ihmisen elämä koostuu rutiineista, tavoista ja rytmistä. Ihminen on joko luonut ne itselleen tai sitten ympäröivän yhteiskunnan tai ympäristön pakottamana tai ohjaamana sopeutunut niihin. Ihminen tykkää varmuudesta, asioista joihin voi luottaa, asioista joiden hän tietää olevan niin kuin ne ovat. Välillä käy kuitenkin niin, että ihminen haluaa tai on pakotettu muutokseen. Ja se, se jos mikä yleensä pelottaa tai arveluttaa.

Yleensä, huom yleensä, ihminen kokee pakottamattoman muutoksen pelottavana ja puolestaan toivotun muutoksen inspiroivana. Pelottavaa muutosta voi olla esimerkiksi työtilanteen äkillinen muutos, parisuhteen päättyminen tai tässä pesäpallokontekstissa seuranvaihto tai lopettaminen. Ihminen miettii, että mitenköhän elämäni muuttuu seuravaihdon myötä. Hän hyppää tuntemattomaan, jättää tutut rutiinit taakseen ja varmastikaan ei ihan tarkasti tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Eikä tämä vaikuta pelkästään ihmiseen itseensä, vaan ihan jokaiseen häntä koskevaan sidosryhmään, kuten työpaikkaan ja perheeseen. Ihmisen siirtyessä uuteen seuraan, vaikuttaa se muutos alkuun varmasti enemmän pelottavalta esimerkiksi puolison näkövinkkelistä. Edellisen seuran rutiineihin ja toimintatapoihin hän oli ehkä ehtinyt tottua. Ehtinyt kokea ne perheelle suotuisaksi. Uuden alkaessa, epäilys ja epävarmuus tulevasta on täysin loogista.

Mitä tällä yritän sitten kertoa. Sen, että sekä seurojen, että niiden kanssa sopimuksia tekevien ihmisten tulisi aina ensimmäisenä miettiä sopimuksen teon vaikutuksia palvelujaan tarjoavan osapuolen ympäristöön ja sidosryhmiin. Urheilumaailmasta löytyy tuhansia ja taas tuhansia esimerkkejä siitä, kuinka edellisessä seurassa huippukauden pelannut tai valmentanut ihminen siirtyy uuteen, muutosta vaativaan ympäristöön. Taidot eivät ole kadonneet, mutta ympäristö ei välttämättä ole sellainen, jossa niitä pääsisi ulosmittaamaan maksimaalisella potentiaalilla. Mahdollisesti rahakkaamman sopimuksen myötä saavutettu ajatus kilpailukykyloikasta jää toteutumatta. Eikä ihmisen taidot ole muuttuneet mihinkään, vaan häiritseviä tekijöitä voi olla mikä vaan. Vaimo ei viihdy paikkakunnalla. Lapsia kiusataan koulussa tai he eivät saa kavereita. Harjoituksiin joutuu ajamaan, eikä pääse esimerkiksi pyörällä kuten edellisessä pestissä. Syitä on miljoona ja kaikki henkilökohtaisia.

Itse olen sitä mieltä, että jokainen sopimuksen tekevä ihminen on varmasti sen ansainnut. Se on täysin eri asia, onko sitä tarjoava seura tehnyt läksynsä ihmisestä, hänen rutiineistaan ja ennen kaikkea kyvystä käsitellä muutosta, etukäteen. Etenkin Suomessa, jossa urheilu on tieteenalana täysin lapsenkengissä (vielä), heijastuu se "huonoina hankintoina". Yksinkertaisesti siitä syystä, että monesti seurajohtajat ostavat esim pesäpallossa lyötyjä, tuotuja tai kovan heittokäden, kun pitäisi ostaa sopeutumiskykyä, motivoituneisuutta ja ymmärrystä omien toimien vaikutuksesta omiin sidosryhmiin.

Pöytyällä meillä on onneksi hyvä seurajohto. Paavon touhua olen päässyt seuraamaan läheltä jo usean vuoden ajan. Mies on tarmokas, mutta ennen kaikkea määrätietoinen. Mitään ei osteta vain ostamisen vuoksi, vaan siksi että sille on olemassa tarve. Eikä vielä silloinkaan, vaan sen jälkeen mietitään vielä sopivuus kokonaisuuteen. Jottei ihan seurajohdon perseennuolemiseksi mene, niin sanottakoon että vasta kauden päätyttyä osaan tehdä tarkemman analyysin. Mutta sen tiedän, että itse en olisi täällä missä nyt olen, mikäli "pomoni" olisi jättänyt itsestään epävarman tai poukkoilevan kuvan. Väitän, että 10vuoden päästä tässä maassa on parempia urheilujohtajia kuin nyt, mutta joka tapauksessa pesäpallolla olisi mahdollisuus olla esimerkki kaikille muille lajeille hyvästä ja linjakkaasta johtamisesta, koska lajiamme ei pelata muualla kuin Suomessa. Tämä vaatisi tosin paljon lisää avoimuutta, luottamusta ja yhteisiä tavoitteita lajissa. Eli toisin sanoen, muutosta. Mutta kun seurajohtajatkin ovat ihmisiä, joten muutos pelottaa heitäkin. Tästä syystä jokaisen ihmisen tulisi käydä keskustelu ensin itsensä ja sitten ympäristönsä kanssa siitä, että miten käsittelen muutoksen. Tällöin sen hetkellä olisi helpompi tehdä päätöksiä. Koska kääntäen, rutiineihin jämähtämällä ja aina samalla tavalla toimien, kehitys pysähtyy ja ihmisen maksimaalinen potentiaali jää hyödyntämättä.

PöU2016 tulee talven aikana muutaman kerran käymään mukavuusalueensa ulkopuolella. Se on ollut itselläni tapana joukkueissani. Uskon, että uusista taidoista tai löytöretkestä itseensä ei ole ikinä mitään haittaa. Siksi toimin näin ja siksi haluan myös auttaa pelaajiani olemaan "parempia ihmisiä", jolloin toivottavasti heistä tulee parempia urheilijoita ja sitä myöden parempia pesäpalloilijoita.

P.s. pihalla alkaa olemaan pirun kylmä. Älkää hakeko muutosta menemmällä liian vähin vaattein ulos. Se ei ole tutkimusmatkailua itseensä, se on tyhmyyttä...

-J-P-